Ei-demokraattiset menetelmät ovat lisääntymässä monissa maissa. Unkari on yksi niistä. Unkari on ollut sellainen jo pitkään, ja se on Orbanin aikana etääntynyt melko kauas demokratiasta. Orban on samaa mieltä Putinin kanssa ja seuraa Putinin menetelmiä pyrkimyksissään vähentää demokratiaa maassa. Tästä on jopa kirjoitettu kirja, jonka Putin muistaakseni itse kirjoitti menetelmistään. Joka tapauksessa Orban pitää siitä. Trumpin tultua Yhdysvaltain presidentiksi voidaan kylmästi todeta, että Yhdysvallat on nopeasti siirtynyt pois demokratiasta epädemokraattisiin menetelmiin, aivan kuten Unkarin Orban ja Putin ja esimerkiksi Turkin Erdoğan. Länsimaiset johtajat ovat nähneet, millaista muslimivaltioissa yleensä on, että johtajilla on paljon valtaa, jos he soveltavat epädemokraattisia menetelmiä. Silloin sinulla on valta ja kunnia päättää paljon ja samalla kasvatat omaa varallisuuttasi valtavasti, mutta kansa on ollut paljon huonommassa asemassa kaikin tavoin. Kaikki muistavat niin kutsutun arabikevään, jolloin Lähi-idän maa toisensa jälkeen yritti nousta pois epädemokratiasta, mutta epäonnistui. Jotkut länsimaiden johtajat näyttävät tietävän, ettei ahneudessa pidä mennä niin pitkälle kuin Lähi-idän johtajat menivät. He yrittävät tasapainottaa sitä jollain tavalla, jotta ihmiset eivät reagoisi liikaa. Yhdysvalloissa epädemokratia on edennyt hyvin nopeasti Trumpin johdolla. Valitettavasti muut republikaanit ovat hyväksyneet Trumpin menetelmät, koska se näyttää olevan ainoa tapa republikaaneille säilyttää valta juuri nyt. Mutta on pidettävä mielessä, että noin puolet Yhdysvaltain väestöstä mahdollisesti pitää Trumpin menetelmistä. Puolet on sitä mieltä, että maan pitäisi pysyä demokraattisena maana. Kaikki ruohonjuuritason oikeistolaiset ääriryhmät länsimaissa eivät ymmärrä, mihin he pyrkivät. He pyrkivät samaan kuin Venäjällä. Venäläisille ei anneta tietoa tärkeistä asioista, Putin kontrolloi mediaa, Putin kontrolloi lakeja, Putin kontrolloi kaikkea. Haluavatko ruohonjuuritason oikeistolaiset ääriryhmät Suomessa ja Ruotsissa todella alistua Putinin menetelmiin?
Trump pitää Putinista ja on aina pitänyt Putinista. Trump on nähnyt Putinin vallan, ja Trump on alkanut käyttää Putinin menetelmiä saavuttaakseen lisää valtaa ja vaurautta itselleen ja lähimmäisilleen.
On erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu Trumpin jälkeen. Vaikka loppujen lopuksi nämä nuoret pojat, kuten Vance, Rubio ja Hegseth, ovat tällä hetkellä "Trumpin koulussa" ja oppivat, mitä ankaruus ja epädemokratia on. Yhdysvaltojen demokratisointi uudelleen on luultavasti vaikeaa. Putinin henki alkaa toimia vähän siellä täällä länsimaissa. On surullista, että ruohonjuuritason oikeistolaiset ääriryhmät eivät ymmärrä tätä, vaan auttavat levittämään Putinin ideologiaa sanoillaan.

-

Trumpin tapaamisen Rutten kanssa sanotaan olleen selvä fiasko. Ilmeisesti Trump on tällä hetkellä melko vihainen ja huutaa, aukoo suutaan ja uhkailee sekä vasemmalta että oikealta. Mikään ei näytä menevän niin kuin Trump oli odottanut. Sota Irania vastaan ​​ei ollut niin helppoa kuin Trump ajatteli, mikään ei mennyt niin kuin Trump halusi. Sodasta oli tulossa pitkäaikainen sota. Trump etsi ulospääsyä sodasta. Amerikkalaiset ovat liian vihaisia ​​ja järkyttyneitä Trumpille. Trump sai tukea vain lähimmältä piiriltään "hallituksessaan". Trump elää hyvin näkyvästi tunteidensa mukaan, hän antaa tunteidensa ratkaista. Jos joku on tunteellinen ihminen, se on Trump. Hän osoittaa tunteitaan sekä sanoin, teoilla että koko kehollaan. Trumpin kehonkieli on selkeä, jopa hänen kasvoillaan eri tunteet muuttuvat jatkuvasti. Trumpilla on vaikeuksia osoittaa yleistä vakautta, hän ei pysty hallitsemaan tunteiden purkauksiaan. Ilmeisesti tämä on yksi Trumpin heikkouksista. Hän on sellainen kuin hän on. Mutta tämä ei tietenkään ole tekosyy Trumpille jatkaa ikuisia uhkailujaan, presidenttinä sinun pitäisi itse asiassa pystyä hillitsemään itseäsi. Ajattele, kuinka paljon Putin on nauttinut Trumpin suuresta egosta ja kuka tahansa muu on tehnyt samoin. 

-

Sain vuonna 2004 elämäni huippukunnossa aivorunkotukoksen, jonka syy ei koskaan selvinnyt. Tukoksen hoidossa tehtiin hoitovirhe, jonka seurauksena menetin täydellisesti sekä liikunta- että puhekykyni. Tämä kaikki kuulostaa hurjalta ja sitä se on myös ollut. Elinikäinen passini leimattiin diagnoosilla locked in -syndrooma. Vapaasti suomennettuna termi tarkoittaa ”itseensä vangittua”, ”kehonsa vankia” tai muita epätoivoiselta kuulostavia määritelmiä fyysiselle tilalleni. Optimistit haluavat nähdä tilani ”ainutlaatuisena”, realistit arvioivat minut sen sijaan ”erilaiseksi” ja pessimisteille olen ”säälittävä vammainen”. Yhdenvertaisuuden kulta-aikana alan minäkin kysellä ihmisenä olemisen perään uudella volyymilla. Olen kyllästynyt olemaan minkään nimittelyn kohteena. Sana ”vammainen” on loukannut minua kaksikymmentäyksi vuotta. Millä oikeudella minut tai joku muu määritellään vammaiseksi? Onko pyörätuoli tai eri tavalla puhuminen vammaisuuden mittari? Sana vammautunut kuvaa mielestäni minun tilannetta paremmin ja sitä sanaa en vierasta, jos joku sitä haluaa käyttää.

Minut on yleensä (sairaala-aikoja lukuun ottamatta) tunnettu kilttinä, iloisena ja positiivisena ihmisenä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, minkä kuvan itsestään antaa. Ihmisten luokittelu kaikkineen on vanhanaikaista ja joutaa romukoppaan. Nousen nyt barrikadeille, koska kaksikymmentäyksi vuotta on pitkä aika olla olettamusten kohteena. Olen yrittänyt vuosien varrella saada itseni ymmärretyksi sekä kirjojeni että lehtijuttujen ja televisioesiintymisten välityksellä. Hämmästyksekseni lukijoiden tai katsojien huomio kiinnittyy hyvin usein ulkoiseen habitukseeni: hymyyn, vaatteisiin ja kampaukseen. Sanomani asiat kyllä noteerataan, mutta harvalla ihmisellä on oikeasti aikaa kuunnella.

Selaan taas yhtä leikekirjaa. Lehtijuttujen otsikot saavat minut mietteliääksi. ”Miten sinä voit olla niin onnellinen?”, ”Saanhan olla onnellinen?”, ”Rakastan elämää”, ”Sitkeä sissi”, ”Rakastuin elämään”, ”Haluan antaa kaikille mietittävää”, ”Piste menneille vuosille”, ”Tämä ainutkertainen elämä”, ”Hädässä löytää vahvuutensa”, ”Henki voittaa simulaattorinkin”, ”Sitkeällä naisella riittää haaveita”… Totta, allekirjoitan jokaisen otsikon, jotka minusta on kirjoitettu. Olen sanonut nämä asiat haastatteluissa. Tarkastettuani kulloinkin kaikki jutut etukäteen, olen päättänyt antaa ne ihmisten luettavaksi.

Tunnen olevani etuoikeutettu, koska kaiken kokemani jälkeen olen elossa, näen lasteni elämää ja voin joka ilta olla aidosti kiitollinen eletystä päivästä. Perintönä vanhemmilta sain raudanlujan sitkeyden, jota myös sisukkuudeksi kutsutaan. Jo lapsuudessa koin, että elämä ei välttämättä ole helppoa, mutta omalla asenteella siitä pystyy muokkaamaan henkisesti rikkaan ja omannäköisen, hyvän elämän. Ymmärsin myös uudella tavalla entisen YK:n pääsihteerin Dag Hammarskjöldin lausumat sanat ”menneille päiville kiitos, tuleville – tulkaa!”.

Halusin välittää haastatteluilla iloa, valoa ja luottamusta tulevaan, unelmointia unohtamatta. Olen näin tehtyäni luonut tietyn mielikuvan itsestäni ja elämästäni. Mitään en ole valehdellut, mutta paljon olen jättänyt sanomatta.

Hoitovirhe muutti koko elämäni, minuuteni, perheeni elämän, unelmani – kaiken. Kohtalokkaan muutoksen kokonaislaajuuden voi ymmärtää vasta kun saan aikaiseksi seuraavan, ehkä viimeisen kirjan elämästäni. Ainakin toivon niin. Se kirja olkoon viimeinen yritykseni tehdä runnellusta persoonastani eheämpi ja entistä todellisempi kuva. Kirja tulee valottamaan uutta henkisyyden tietä elämässä, joka minulla selkeästi on nyt alkamassa. Haluan muutoksen, täysin muuttuneena Marjana. Mihinkään aikatauluun en kirjaani pakota, kuten en elämäänikään. Ehkä vielä joskus näette minusta lööpin: “Marja Korhosen todelliset tunteet elämän vuoristoradalla”.

Hymy, ilo ja positiivisuus ovat minussa jäädäkseen, mutta koska olen suurien tunteiden ihminen, tulkoon muutkin puolet erityisestä elämästäni esille. Rakkaat lukijani, kaikki tapahtuu syystä. ”Olen valmis astumaan uudesta portista, jonka valo tuntuu jo kutsuvan nimeäni. En pelkää, enkä ujostele enää. Kuljen uteliaana elämän minulle valmistelemia reittejä pitkin. Enkä minä kysele elämältä, kuten ei sekään minulta, että miten ja miksi. Täydellisessä aikataulussa kaikki ilmaantuu, kuten on tehnyt tähänkin asti. Ja minussa on kaikki se, mitä tarvitsen, omien askeleitteni ottamiseksi.” - Anne Kevätjoki-